
Isättömille ääni ja tuki
Tuntematon Isä ry:n tarkoituksena on edistää tuntemattoman biologisen isän omaavien henkilöiden oikeuksia ja lisätä tietoisuutta aiheesta. Yhdistys pyrkii toiminnallaan myös tarjoamaan tukea, auttamaan tuntemattomien sukujuurien etsinnässä sekä lisäämään yhdenvertaisuutta.
Meidän tavoitteemme
Tilastokeskus arvioi Suomessa isättömyyden koskevan noin 100 000 ihmistä. Näistä ihmisistä suuri määrä ajattelee olevansa yksin vailla tietoa omasta itsestään.
Tavoitteenamme on tuoda isättömät yhteen ja antaa heille ääni, sekä yhdistää ja osallistuttaa ihmiset vaietun aiheen ympäriltä.
Pyrimme luomaan yhteyksiä ja tarjoamaan tukiverkostoja, jotta isättömät voivat jakaa kokemuksiaan ja voimavarojaan. Haluamme murtaa hiljaisuuden, joka ympäröi isättömyyttä, ja tuoda esiin sen monimuotoiset vaikutukset ihmisten elämässä.
Liity jäseneksi
Yhdistyksen jäsenenä saat osallistumisoikeuden kaikkiin Tuntematon Isä ry:n järjestämiin webinaareihin, koulutuksiin ja jäsentapaamisiin sekä omat henkilökohtaiset tunnuksesi jäsensivuille.
Jäsensivut tarjoavat
Laajasti materiaalia esimerkiksi geneettisestä sukututkimuksesta
Tietoa etsinnän eri vaiheista
Keskustelufoorumeita
Lisätietoja jäsentapaamisista
Mahdollisuuden vaikuttaa toimintaan
Jäsenmaksu on 10 euroa vuonna 2025 tai vapaavalintainen suurempi summa, jolla voit tukea yhdistyksen toimintaa. Jäsenyytesi ei sido sinua mihinkään, mutta olet aina tervetullut mukaan toimintaan myös aktiiviksi!
KUTSU YHDISTYKSEN KOKOUKSEEN 21.1.2026 klo 19
Taustaa kokouskutsulle jäsenistön joukossa tehty allekirjoituskirjelmä:
Yhdistyslakiin 20 § (22.12.2009/1398) viitaten vaadimme ylimääräisen kokouksen koollekutsumista viipymättä.
Kokouksen tarkoituksena on käsitellä ja päättää:
yhdistyksen puheenjohtajan erottaminen
uuden puheenjohtajan valinta
valita tarvittaessa uudet hallituksen jäsenet, jotta hallitus on päätösvaltainen ja toimintakykyinen.
Teams linkin kokoukseen saat jäsenmeilin kautta.
T: Katja